Ihana havukranssikurssi

Pääsin tänään mukaan Hyötykasviyhdistyksen järjestämälle havukranssikurssille. Kurssilla opeteltiin perinteisen havukranssin tekemistä puutarhurin johdolla. Kranssiin tarvittavat tarvikkeet ovat melko yksinkertaisia, mutta kranssin tekeminen vaatii vähän harjoittelua.


Saimme kurssilta valmiiksi pajusta punotut kehikot, joiden päälle kranssia alettiin rakentaa. Paikalle oli hankittu neljä suurta säkkiä kuusenoksia ja pihtaa, joista jokainen sai valita mieleisensä sekoituksen. Kranssiin sai halutessaan lisätä myös halutessaan kuivattuja viljoja tai erilaisia koristenauhoja tai käpyjä.

Kranssintekovälineitä
Rakastan kaikenlaisia työpajoja ja kursseja, joissa pääsee itse tekemään käsillään jotain hyödyllistä. Aika kuluu kuin siivillä mukavan tekemisen parissa ja palkaksi saa vielä ihania itsetehtyjä esineitä, tuotteita tai tavaroita. Normaalisti olen arki-iltoina väsynyt, etenkin pimeään talviaikaan, mutta tänään väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja nautin sydämeni pohjasta kuusen tuoksusta, sen käsittelemisestä ja kauniista lopputuloksesta.

Puolivälissä
Vaikka tunsinkin pienen pistoksen sydämessäni, sillä tuskin kerkesin nähdä lapsia tänään, antoi kurssi niin paljon voimaa ja jaksamista hyvän mielen muodossa, että pieni poissaolo kotoa oli sen arvoista. Ehdin kuitenkin aamulla heräillä rauhassa lasten kanssa ja hakea heidät päiväkodista ilman kiirettä. Illalla kerkesin vielä kuunnella poikien päivän kuulumiset kotiin tultuani ja peitellä heidät unille.


Tänä vuonna Hyötykasviyhdistyksellä on vielä muutama mielenkiintoinen kurssi tulossa. Siellä on myös ihania Annalan puutarhassa tehtyjä tuotteita myynnissä. Niin ihania, että niitä tekisi mieli jäädä ihailemaan vielä kurssin jälkeenkin.

Lasten halloween ja noitatemput

Esikoinen halusi järjestää halloween-juhlat naapuruston lapsille. Vaikka pientenkin juhlien järjestämisessä on aina oma hommansa, oli ajatus naamiaisista sen verran kiehtova, että suostuimme esikoisen ehdotukseen.


Juhlien pääpaino oli tietenkin kauhistuttavissa puvuissa ja herkuissa, mutta järjestimme niiden lisäksi myös erilaisia noitatemppuja. Ensin asetimme läpinäkyvään astiaan elintarvikevärillä värjättyä vettä ja tuikkukynttilän. Kun palavan kynttilän päälle asettaa lasin, kynttilä sammuu lasin alla hapenpuutteesta ja kynttilän sammuessa värjätty vesi nousee lasin reunoja pitkin ylös.

Monenlaisia kammottavia herkkuja!

Toisessa taikatehtävässä kokeilimme, kenellä vieraista oli taikavoimia. Asetin lattialle kulhollisen etikkaa ja jokainen lapsi sai vuorollaan valita kummasta kahdesta samanlaiseta astiasta hän halusi ottaa taika-ainetta ja heittää "veden" eli etikan sekaan. Toisessa kulhossa oli soodaa ja toisessa tomusokeria. Ne, kenelle osui soodakulho, saivat etikan kuohumaan. Aina lasten keskittyessä katsomaan kuohuuko etikka vai ei, vaihdoin kulhoja kädestä toiseen. Lapset olivat innoissaan ohjelmanumerosta ja halusivat kokeilla yhä uudelleen. Lopuksi lisäsin soodan sekaan salaa hieman jauhemaista elintarvikeväriä ja piilotin sen soodan sekaan. Sitten näytin lapsille, miten oikeat noidat saadat seoksen muuttamaan väriä.

Kolmas temppu ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaisesti. Tarkoituksena oli sekoittaa valotikun sisältöä saippuakuplaveteen, jolloin kuplat loistaisivat pimeässä. Ilmeisesti valotikkujen sisältöä pitäisi lisätä tikkukaupalla, sillä me onnistuimme saamaan vain muutamaan kuplaan hitusen pimeässä hohtavaa ainetta.

Jos aikaa olisi ollut enemmän ja arkena ei olisi ollut niin kiire, olisi juhlissa voinut olla vielä muutama ohjelmanumero. Lapset selvästikin tykkäsivät eniten niistä tempuista, joihin he saivat itse ottaa osaa. Ensi vuodelle riittääkin sitten haasteita, jotta keksii jotain vielä jännempää ja pelottavampaa.

Pienimpiä vieraita hieman pelotti, joten välillä piti vähän hillitä menoa. Kaikille jäi kuitenkin hyvä mieli ja se oli tärkeintä.


Uudet tuulet puhaltaa

Olen jo pitkään miettinyt oman sivutoimisen yrityksen perustamista. Ainoa este on ollut hyvän toiminimen keksiminen. Nyt ongelma on viimein ratkaistu ja unelma eteni tällä viikolla suurin harppauksin eteenpäin. Olen muutaman päivän aikana saanut perustettua toiminimen, avattua toiminimelle sosiaalisen median tilit, avattua uudelle yritykselle pankkitilin ja tilattua pankkikortin sekä avattua Internetsivut uudelle yritykselle.


Olo on samaan aikaan helpottunut ja jännitynyt. Pitkäaikainen haave on toteutumassa, mutta samalla jännittää, sillä nyt se työ vasta alkaakin. Pelkkä yrityksen olemassaolo ja nettisivut eivät takaa asiakkaita, vaan pitäisi laatia markkinointistrategia, suunnitella kirjanpito, aloitella toimintaa sekä elää samalla normaalia arkea, käydä töissä, askarrella lasten kanssa, tehdä lumitöitä ja pitää koko pakettia koossa. 

Kaiken muun lisäksi olen aloittamassa uusiin luontoalan opintoihini liittyvää harjoittelua unelmieni paikassa, jossa pääsen tekemään kaikkea sitä, mistä olen haaveillut. Uskon todella, että yhdistys, jossa tulen toimimaan, pääsee hyötymään minusta ja he minusta. Kevään ja kesän aikana tulee olemaan monta mielenkiinoista projektia, enkä malta odottaa, että pääsen niihin käsiksi.
Uusia tuulia harjoittelun myötä

Elämässä usein tuntuu, että hyvät asiat tapahtuvat aina kaikki samaan aikaan. Samoin kuin suuret muutokset elämässä. Nyt täytyy vain hypätä mukaan ja nauttia tästä!

Minttu on uusi basilika

Kirjoittelin viime viikolla flunssaa helpottavista juomista. Silloin kävin sairaana repimässä valtavasta, kuuran peittämästä minttupuskastamme osan sisälle turvaan, jotta sain tehtyä siitä minttuteetä. Loput erästä jäivät viikonlopuksi kuivumaan keittiön pöydälle. Tänään päätimme säilöä kuivuneet mintut sekä pelastaa pihalle jääneet mintut yöksi luvatun lumisateen tieltä.

Minttuhan on nostanut arvostustaan viime vuosina. Siitä on tullut suomalaisten keskuudessa uusi basilika; se on yrtti, jota voi pistää kaikkiin ruokiin. Minttua kannattaa kokeilla esimerkiksi tillin tilalla uusien perunoiden kaverina tai piristämään risoton makua. Minttua on myös helppo kasvattaa itse, sillä se pärjää lähes olemattomalla hoidolla ja leviää jopa liikaa, jollei sen kasvualuetta rajaa. 



Tänään siis pistimme säilöön viimeiset mintut talven varalle. Keittiön pöydällä nyt jo hyvin kuivuneista mintuista irrotimme lehdet ja surautimme ne tehosekottimella jauheeksi. Tässä vaiheessa kodin täytti huumaava mintun tuoksu. Säilöimme minttujauheen vanhoihin pilttipurkkeihin. Tuoreen mintun lehdet silppusimme ja pakastimme pieninä palloina, joita on helppo sulattaa käyttöön talven aikana.

Lumisadetta odotellessa voinkin nyt hekumoida sillä ajatuksella, että pääsemme talven aikana nauttimaan oman puutarhan mintusta eikä tarvitse ostaa talvella tuotettuja mauttomampia kaupan minttuja.

Mökkireissun antia

Vietimme mukavan mökkiviikonlopun kauniissa säässä, vaikka oma flunssa vähän hidasti menoa. Tosin halusimmekin levätä ja nauttia luonnosta, joten päivittäiset päiväunet ja ulkoilu piristivät mieltä ja kehoa. Tärkeintä mökillä on kuitenkin yhdessäolo ja lasten seurasta nauttiminen.


Lapset odottavat aina innolla mökille menemistä, sillä mökkiluonnosta löytyy aina uusia retkikohteita ja tutkittavaa. Tällä kertaa keräsimme talteen talven alta viimeisiä kukkia ja kasveja prässättäväksi ja koristeiksi. Nuorimmainen keskittyi tutkimaan erilaisia ötököitä, käpyjä, puolukoita ja keppejä. Pojat puolestaan keräsivät kupilliset puolukkaa ja nauttivat luonnossa hyppimisestä ja kiipeilystä.


Sydämeni oli pakahtua onnesta ja ylpeydestä, kun esikoinen keksi aivan itse, että hän haluaa tehdä minulle nimipäivälahjaksi kaulakorun luonnosta löytämistään materiaaleista. Hän näki paljon vaivaa kerätessään tarpeellisia asioita ja hän pujotteli ne huolella neulan avulla siimaan. Pikkuveli teki puolestaan minulle rannerenkaan. Ihana huomata, miten lapsille ei tullut edes mieleen mennä ostamaan mitään uutta, vaan antaa sellainen itsetehty lahja, joka tuottaa ennen kaikkea iloa.



Esikoinen myös löysi oivan ritsapuun, jonka hioimme kotona ja ruuvasimme siihen vanhan haalarin lahkeesta kuminauhan. Koristelimme ritsan polttomerkeillä. Nuorempi poika sai vanukkaan mukana tulleesta pahvista naamarin. Molempien poikien kasvot loistivat onnesta.

Huomasin jälleen kerran, että vaikka erilaiset suuremmat elämykset luovat mukavia muistoja, on  tavallinen arki ja yhdessäolo kaikkein tärkeintä ja tuo kaikille iloa. Ja kun uusia leluja ja lahjoja saa askartelemalla ja käyttämällä kekseliäisyyttä, säästyvät kaikkien rahat ja lahjan antaja tai lelun tekijä saa hyvän mielen ja onnistumisen kokemuksia. Samalla luonto säästyy, kun materiaaleja kierrätetään.

Hyvää alkuviikkoa kaikille lukijoille!   




Flunssan helpottajat

Kehäkukka
Iskihän se syysflunssa viimein minuunkin. Eilen illalla ihmettelin uupunutta oloani ja menin nukkumaan jo kahdeksan jälkeen kuopuksen kanssa. Yöllä nousi kuume ja aamulla alkoi kova yskä. Onneksi meillä on kotona aineksia itsetehtyihin flunssajuomiin, joten yritän nyt niiden avulla parannella oloani.

Kehäkukka-inkiväärijuoma:

2 tl kuivattuja kehäkukkia
peukalonpään kokoinen palanen inkivääriä
hunajaa

Keitä vettä ja lisää veteen yllämainitut ainekset. Anna hautua hetki ennen juomista. Kehäkukka on antiseptinen ja se hoitaa limakalvoja. Se myös vähentää tulehduksia ja parantaa vastustuskykyä. Myös inkivääri auttaa vilustumisen oireisiin ja helpottaa tulehdusta. Hunaja on loistava apu yskään. Sitä sanotaan usein luonnon omaksi antibiootiksi. 

Minttu
Basilika-minttujuoma

iso tukku tuoretta minttua
tuoretta basilikaa
hunajaa

Keitä vettä ja laita mintut ja basilikat veteen hautumaan. Minttu toimii myös flunssan karkoittajana. Basilikan voima on se tulehdusta vähentävissä ominaisuuksissa ja se myös hoitaa limakalvoja.

Olimme vielä harvinaisen onnekkaita siinä suhteessa, että saimme viime viikonloppuna naapurista todella hyvää suomalaista hunajaa, jota kelpaa nyt pistää flunssajuomien sekaan. Hunajaa kannattaa toki muutenkin nauttia flunssaisena, sillä se helpottaa oloa. Lusikallinen silloin tällöin tekee hyvää.

Suosittelen kokeilemaan ensin lääkkeetöntä flunssaoireiden lievitystä, mikäli tila ei ole niin vakava, että pitäisi mennä lääkäriin. Mikäli flunssan mukana tulee nuha, on nenäkannu aivan mahtava apu. Nenäkannu täytetään suolavedellä ja kannusta kaadetaan vettä toiseen sieraimeen, jolloin vesi pääsee kiertämään ulos toisen sieraimen kautta. Suolavesi vähentää limakalvojen turvostusta ja rasittaa niitä vähemmän kuin perinteinen niistäminen. 

Nyt vetäydyn takaisin täkkien alle juomaan teetä.

Miten taltuttaa kiire lapsiperheessä?

Kaikille pienten lasten vanhemmille kiireiset päiväkotiaamut ovat varmasti tuttuja. Yrität hörppiä jo kylmentynyttä kahvia samalla, kun lapset eivät jaksaisi herätä ja kiukuttelevat pukemisesta ja päiväkotiin lähtemisestä. Sutaiset vähän meikkiä samalla, kun vaihdat kuopuksen vaippaa. Juuri ennen lähtöä huomaat, että esikoisen hanskat ovat kadonneet. Kun viimein pääset päiväkodille, saat tietää, että keskimmäisellä on retki, jonne piti olla eväät mukana. Mitäpä, jos voisit itse muuttaa tästä asetelmasta jotain?

Mekin taistelimme ennen arkisen kiireen parissa. Se ei suinkaan loppunut aamuun, vaan töistä oli kiire hakemaan lapsia ja kauppaan ja tekemään ruokaa. Päivään olisi tarvinnut ainakin viisi tuntia lisää aikaa, jos olisi halunnut elää siistissä kodissa. Oma aika oli suoraan pois kaikkien jaksamisesta ja viihtyvyydestä. Mikä sitten muuttui?

Kartoitimme itse meidän perheen suurimmat ajankäyttöongelmat. Aamukiire nousi eniten esille. Päätimme, että katsomme aina edellisenä iltana kaikki seuraavan aamun vaatteet ja tavarat valmiiksi niin, että aamulla täytyy vain pukea ja lähteä. Kahvinkeittimenkin voi ladata jo illalla valmiiksi, jotta aamulla se täytyy vain napsauttaa päälle. Mikäli päiväkodissa on jotain erityistä muistettavaa, pistän aina heti tiedon saatuani hälytyksen puhelimeen edelliselle illalle.

Iltapäiväkiireen olemme hoitaneet niin, että emme edes yritä lähteä kaikki yhdessä kauppaan. Kun toinen vanhempi on lasten kanssa kotona, voi toinen käydä rauhassa ostoksilla. Arkena ruoan nopeus on valttia, joten einekset menettelevät aina silloin tällöin, jos niiden syöminen vähentää kiirettä ja stressiä. Niistäkin löytyy nykyään terveellisiä vaihtoehtoja.

Kiire myös luo lisää kiirettä. Kun pysähtyy hetkeksi ja hengittelee hetken rauhassa, huomaa usein, että kiire on itse luotua. Kiireessä tulee hosuttua, jolloin asiat menevät helposti pieleen. Kun asenteena on se, että kaikelle on aikaa, ei itse luo kiirettä ja asiat usein sujuvat samassa ajassa tai jopa nopeammin kuin hosuen. Näin kiire ei myöskään tartu lapsiin.

Suosittelenkin kaikille hetkessä elämistä. Kannattaa miettiä, että onko niin vakavaa, vaikka ruoka ei olisikaan pöydässä tasan kello viisi. Jos et ehdi siivota ennen jumppaa, niin älä siivoa. Vietä mielummin mukava hetki lasten kanssa. Kiireessä riittää, että tekee vain sen, mitä on aivan pakko tehdä, muut asiat voi siirtää huomiseen tai viikonloppuun. Näin kaikkien päivä alkaa mukavemmin.

Hyötykäyttöä kurpitsansiemenille

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla kurpitsalyhdyn tekemisestä. Lyhtyä kaiverrettaessa on helppoa ottaa kiinteät osat talteen ruoanlaittoa varten. Usein höttöä oleva keskiosa heitetään pois siemenineen. Siemenille on kuitenkin paljon käyttöä, mikäli jaksaa nähdä hieman vaivaa.


Siemenet kannattaa irrottaa ja puhdistaa varovasti. Sen jälkeen ne laitetaan vedellä täytettyyn astiaan likoamaan vähintään vartiksi, mutta muutamakaan tunti ei ole liikaa. Liotuksen jälkeen huuhtele siemenet siivilässä. Tämän jälkeen voit päättää, mitä haluat tehdä siemenillä. Tässä muutama idea.





Paahdetut kurpitsansiemenet:

Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää kurpitsansiemet joukkoon. Paista hetken aikaa ja lisää suolaa. Halutessasi enemmän makua, voit lisätä myös mustapippuria, paprikajauhetta, cayennepippuria tai jeeraa eli juustokuminaa. Kaada siemenet tämän jälkeen leivinpaperin päälle pellille ja paahda uunissa grillivastuksen alla, kunnes ne saavat väriä. Nauti pikkusuolaisena.


 Kurpitsansiementen säilytys kylvöä varten:

Jos haluat kasvattaa kurpitsoita perinteisellä tavalla, ota siemenet talteen jo edellisen vuoden sadosta. Siemenet ovat kypsiä, kun kurpitsa on valmis syötäväksi. Kuivata siemenet huolella. Itse annoin niiden kuivua ensin vuorokauden talouspaperin päällä ja sitten kuivatin niitä vielä varovaisesti kuivurissa. Siemenet ovat tarpeeksi kuivia, kun ne katkeavat napsahtaen. Säilytä siemenet viileässä, pimeässä ja kuivassa, kunnes tulee aika kylvää ne keväällä.




Nyt odotelenkin jo ensi kevättä ja kesää, kun pääsee kokeilemaan, että lähtevätkö omat kurpitsani kasvamaan. Samalla odotan innolla tulevaa kurpitsasaalista ja niitä ihania ruokia, joita niistä saa tehtyä. Kurpitsansiemenet nimittäin toimivat hyvin myös sosekeittojen pinnalla tuomassa ruokaan hieman rouskuvuutta. Lisäksi ne ovat erittäin ravintorikkaita ja terveellisiä.




Itsetehty sihisevä wc:n puhdistusaine

Päivittäistavarakauppojen siivousaineet ovat usein myrkyllisiä. Kurkkaapa ensi kerralla tarkemmin pakettia, niin siellä varoitetaan usein syövyttävistä ja myrkyllisistä aineista. Siksi haluan itse tehdä pesuaineeni muutamaa luottotuotetta lukuunottamatta. Näin voin olla varma siitä, mitä ne sisältävät ja vältän turhien kemiakaalien käyttöä kotona. Wc:n pesuaine on yksinkertaista ja nopeaa tehdä itse ja se on taatusti turvallista. Ja mikä parasta, tarvitset vain kolmea ainetta, mikäli haluat tehdä peruspesuaineen. 


Tarvikkeet:
    • Soodaa
    • Sitruunahappoa
    • Astianpesuainetta
    • Kelmua/mehiläisvahakääre
    • Leivinpaperia
    • Tiiviskantinen purkki

Sekoita astiassa noin 2,5 dl soodaa ja 1 dl sitruunahappoa. Lisää ruokalusikallinen astianpesuainetta sekaan ja sekoita tasaiseksi. Parhaiten tähän sopisi itse tehty astianpesuaine, mutta koska meillä sattui olemaan vanha fairy-pullo komerossa, käytin sitä tässä. Kannattaa huomioida, että seos kuohuu hiukan ja muuttuu vaahtomaiseksi. Halutessasi voi tässä vaiheessa lisätä sekaan noin 10 tippaa eteeristä öljyä. Itse käytän eukalyptusta. 

Ota iso ruokalisikallinen seosta kerrallaan kelmun päälle ja muotoise seoksesta kelmun sisällä pallo. Asettele pallot leivinpaperin päälle kuivumaan. Ne muotoutuvat kuivuessaan marenkien näköisiksi. Anna tablettien kuivua ainakin parin tunnin ajan ja säilytä niitä sen jälkeen tiiviskantisessa purkissa. 

Käytä 1/2 tai 1 tablettia kerrallaan heittämällä se wc-pönttöön. Se alkaa sihistä ja sulaa siellä. Voit jättää sen vaikuttamaan pönttöön tai harjata pöntön heti, kun tabletti on sulanut. Pesuteho on vähintäänkin yhtä hyvä kuin kaupallisissa tuotteissa.

Halloweenpuuhia

Lapset ovat odotelleet halloweenia jo innoissaan, vaikka siihen on vielä tovi aikaa. Halloweenin lähestymisen huomaa myös kaupoissa, joissa on alkanut olla jo myynnissä kaikenlaista halloween-tavaraa. Itse kuitenkin pidän enemmän itsetehdyistä koristeista ja yritän vältellä halloweenin kaupallisuutta ja keskittyä ennemminkin sadonkorjuuajan juhlistamiseen. Halloween onkin meidän perheessä sekoitus jännitystä ja hyvää ruokaa.


Juhlaa odotellessa voi hyvin tehdä jo etukäteen hieman halloweenaskarteluja. Esikoinen on toki askarrellut paljon koristeita eskarissa, mutta olemme myös kotona kokeilleet hehkuvan maljan tekemistä sekä kaivertaneet perinteisen kurpitsalyhdyn. Kurpitsan sisuksista saa puolestaan tehtyä maittavaa keittoa ja piirasta.


Tarvikkeet hehkuvan maljan tekemiseen:
  • valotikkuja
  • sakset
  • pilttipurkki 

Taittele valotikkua varovasti, jotta sen sisällä oleva lasikapseli rikkoutuu ja tikku alkaa loistaa. Kun tikku hohtaa hyvin, leikkaa varovasti toinen pääty auki. Ravistele tikun avattua päätä pilttipurkin sisällä. Varo aineen joutumista purkin ulkopuolelle, sillä putken sisältä tulee myös lasinsiruja. Kun olet saanut kaiken aineen ravistettua purkkiin, sulje purkin kansi tiiviisti ja ravistele purkkia voimakkaasti. Malja hehkuu yhden illan ajan.


Kurpitsalyhty puolestaan tuo tunnelmaa pimeisiin syysiltoihin. Olimme onnekkaita ja saimme naapurin rouvalta kurpitsan. Kaiversimme sisältä syötävät osat talteen ja kuoreen leikkasimme veitsellä pelottavan naaman. Luultavasti lyhty ei säily halloweeniin saakka, mutta sitä on mukava katsella ikkunasta lokakuun pimeinä iltoina. Nyt kattilassa porisee ihanan pehmeä ja samettinen kurpitsakeitto ja kohta pääsee syömään!

Ekologisia siivousniksejä lapsiperheeseen

Sanotaan, että lasten synnyttyä perheen arki muuttuu täysin. En kuitenkaan ennen lasten syntymää osannutkaan kuvitella, miten paljon myös niinkin arkinen asia kuin siivous voisi aiheuttaa päänvaivaa. Aiemmin saattoi suihkia huoletta erilaisia myrkyllisiä kemikaaleja ympäri kotia eikä tarvinnut pelätä muiden kuin itsensä puolesta, jos vessanpesuaine aiheutti hengenahdistusta. Esikoisen synnyttyä aloin kuitenkin tietoisemmin etsiä vaihtoehtoja erilaisten myrkkyjen tilalle.

Onneksi ekologisten siivousaineiden kirjo on laajentunut vuosien varrella. Niiden saatavuus on kuitenkin toisinaan vielä heikkoa. Normaalien ruokaostosten yhteydessä ei välttämättä voi tehdä sellaisia siivousaineostosia kuin haluaisi. Helppo ja ekologinen ratkaisu löytyy onneksi jokaisen tavallisen ruokakaupan hyllyiltä. Salaiset aseeni ovat nimittäin sooda ja etikka, joita voi käyttää sekä yhdessä että erikseen.

Jostain syystä yövaipattomien lasten pissavahingot sattuvat aina silloin, kun he ovat yöllä ryömineet minun viereeni nukkumaan, ei koskaan omassa sängyssä. Ensiapuna toimii patjan ja lakanan väliin pistetty pyyhe ja lakanan päälle toinen, jotta voi jatkaa unia mahdollisimman pian. Aamulla riitää, että ottaa kosteat lakanat sängystä pyykkiin ja sirottelee petauspatjalle reilun kerroksen soodaa. Jos siihen vielä lisää muutaman tipan eteeristä öljyä (laveteli sopii makuuhuoneeseen sen rauhoittavan vaikutuksen vuoksi), saa kaupan päälle hyvän ja raikkaan tuoksun. Sooda saa olla patjalla työpäivän ajan ja kun iltapäivällä soodan imuroi, se on imenyt kosteuden ja mahdolliset hajut itseensä ja patja on raikastunut. Tämän keinon käyttäminen ei edellytä pissavahinkoa, vaan se toimii myös muuten patjan siivousniksinä.


Soodasta ja etikasta saa niitä sekoittamalla kuohuvan yhdistelmän, joka toimii pinttyneeseen likaan. Kannattaa antaa seoksen vaikuttaa hetken ennen kuin hankaa sen pehmeähköllä harjalla tai kostealla rätillä pois. Käytin tätä seosta juuri kylpyhuoneen kaakelisaumojen puhdistamiseen. Toimii yhtä hyvin kuin taikasieni. Vinkkinä isompien lasten vanhemmille, että soodasta, etikasta ja kinder-munan muovikapseleista saa tehtyä hienoja pommeja.

Etikka puolestaan sopii kaikkeen muuhun siivoukseen. Se toimii sellaisenaan tai veteen laimennettuna esimerkiksi ikkunanpesussa (mihin myös pelkkä kostea sanomalehti on mahtava), pintojen puhdistamisessa tai vaikka pyykin huuhteluaineena. Seokseen voi lisätä myös sitruunamehua tai muutaman tipan eteeristä öljyä. Esimerkiksi antibakteerinen teepuuöljy toimii itse tehdyssä puhdistussuihkeessa.


Parasta itsetehdyissä puhdistusaineissa on se, että ne ovat myrkyttömiä. Ei tarvitse pelätä, vaikka lapset suihkisivat niitä ympäriinsä, sillä niinhän lapset tekevät aina, kun silmä välttää. Lasten kannalta itsetehdyissä siivousaineissa on pahaa vain maku.


Hartsi, uusi ihastukseni

hartsi kuivakukkia muottejaVaikka en itse useinkaan käytä koruja, rakastan  niiden valmistamista. Olen tehnyt perinteisempiä koruja helmistä sekä kokeillut kierrätysmateriaalien käyttämistä koruissa. Hartsin olen aiemmin yhdistänyt veneiden pinnoitukseen ja lattiamateriaalina toimimiseen, mutta korujen valmistamisessa se on minulle uusi tuttavuus. Hartsin käyttäminen osana koruja kiinnostaa minua, sillä hartsin sisään saa säilöttyä erilaisia materiaaleja ja esineitä.

Yleensä hartsia käytettäessä sekoitetaan kahta eri ainetta: hartsia ja kovetinainetta. Ilman kovetinainetta hartsi jää taipuisaksi ja tahmeaksi. Löysin kuitenkin kokeiluerän sellaista hartsia, jossa ei tarvitse itse erikseen annostella hartsia ja kovetinainetta, sillä aineet on pistetty tuplaruiskuun, joka annostelee molempia yhdisteitä oikean määrän automaattisesti. Koruja varten kuivatin kukkia sekä kokeilin upottaa hartsiin mausteita. Rakastan ajatusta siitä, että korun muodossa voi kantaa palasta luontoa mukanaan.

Valmis koru, joka jäi himmeäksi ilmakuplien vuoksi.
 Ilmeisesti sekoitin ensimmäistä hartsierää niin rivakasti, että siihen jäi varotoimenpiteistä huolimatta valtavasti pienen pieniä ilmakuplia, jotka himmensivät valmiin korun läpinäkyvyyttä. Muottia vasten ollut pinta jäi myös himmeäksi, joten sitä piti kirkastaa uudella kerroksella hartsia. Toinen kokeiluerä onnistui jo paremmin. Tämä on näköjään taitolaji, jossa harjoittelu todella kannattaa. Onneksi korujen tekemisen suhteen nälkä vain kasvaa syödessä ja nyt tekisi mieli ostaa hartsia jo kiloerissä. Seuraavana suunnitelmissa onkin kokeilla valmistaa muotteja itse silikonista ja harjoitella pallon mallisten hartsikorujen tekemistä.

Hartsiin voi upottaa myös mausteita. Tässä sinapinsiemeniä.

Lapsiperheen kiireisen arjen näkökulmasta korujen tekeminen on antoisaa, sillä se ei vie kerralla kauaa aikaa ja se on helppo jättää kesken, mikäli äitiä tarvitaan. Toisaalta pienetkin hetket omaa aikaa ovat kallisarvoisia ja antavat jaksamista ja mielekkyyttä arkeen. Koruja valmistettaessa pääsee kokemaan myös onnistumisen tunteita ja saa jotain hyödyllistä aikaiseksi.


Luonnonmateriaalien etsiminen

Lasten kanssa ulkoilu on kivaa, mutta vielä kivempaa siitä saa tehtyä, jos keksii jotain muutakin puuhaa kuin hiekkalaatikon reunalla istumista tai vauhdin antamista keinuissa. Ahkeroin tänään hieman ja piirsin tietokoneella luontoaiheisia kuvia. Tarkoitus on etsiä ja kerätä lasten kanssa kuvien mukaisia luonnon materiaaleja.

Luonnonmateriaalien keräämiseen käy mainiosti tyhjä kananmunakenno. Kuvan voi vaikka leikata ja kiinnittää kennon päälle, jolloin lapsi tietää, mihin lokeroon mikäkin materiaali kuuluu. Tänään meiltä ei löytynyt kaikille kananmunakennoja, joten lapset saivat jokainen oman muovipussinsa.

Lapset jaksoivat innoissaan kävellä koko lenkin, kun oli kivaa puuhaa bongailla luonnosta erilaisia keppejä, kasveja, värejä ja käpyjä. Samalla koira sai hyvän iltalenkin ja itse pääsin keräämään talteen kiviä ja syksyn lehtiä askartelua varten.


Tätä ideaa voi vähän muunnella vuodenaikojen mukaan. Kesällä löytää varmasti eniten erivärisiä ja -muotoisia asioita luonnosta. Talvella lumea alta voi puolestaan olla hankalaa löytää yhtään mitään, mutta talvella voikin etsiä erilaisia jälkiä.

Etsittäviä asioita ei välttämärrä tarvitse kerätä talteen, vaan kuvaan voi tehdä aina merkinnän, mikäli löytää kuvassa esiintyvät asian. Ideaa voi myös kehittää eteenpäin esimerkiksi luontobingona, mikäli kuvat ovat eri paikoilla jokaisen lapsen papereissa. Voi myös ottaa nopeuskilpailun ja katsoa, että kuka löytää ensiksi kaikki kuvissa esiintyvät asiat.




Kotona pistimme vielä lasten aarteet näytille sanomalehden päälle ja tutkimme tarkemmin, että mitä tulikaan löydettyä luonnosta. Omat aarteeni pesin ja lehdet pistin sanomalehden väliin kuivumaan ja kivet odottamaan seuraavaa projektia.

Omat aarteeni

Itsetehty sokerikuorinta

Meillä oli eilen lasten kanssa saunailta. Saunan ohessa on kätevää kuoria saunassa pehmennyttä ihoa. Yritän välttää turhaa ihon kuorimista, mutta silloin, kun iho kaipaa kuorintaa, teen sen mieluiten itsetehdyllä luonnollisella kuorinta-aineella.

Ihon kuorinta-aineeksi sopii melkein mikä tahansa karkea aine keittiöstä. Käytetyt kahvinpurut ovat mahtavia kuorinnassa, mutta niitä pitää käyttää pyyhkeen tai sanomalehden päällä, sillä niitä ei saisi päätyä viemäriin. Viemäriystävällisempi vaihtoehto on sokerikuorinta.

Sokeri kelpaa jo sellaisenaan kuorinta-aineeksi, mutta jos haluat tehdä aineesta hieman ylellisempää, lisää sekaan öljyä ja muutama pisara eteeristä öljyä. Oliiviöljy tai manteliöljy olisi sopinut tähän vielä paremmin, mutta meillä sattui olemaan tällä kertaa auringonkukkaöljyä, joten käytimme sitä.


Ohjeet ovat yksinkertaiset:
  • Kaada kulhoon 12 dl sokeria.
  • Lisää valitsemaasi öljyä sen verran, että saat sokerin sekoitettua siihen, mutta ettei seos jää liian juoksevaksi.
  • Lisää halutessasi muutama tippa eteeristä öljyä.
  • Nauti ihanasta kuorinnasta suihkussa tai saunassa.

Pienenä varoituksen sanana täytyy todeta, että kuorinnan jälkeen iho (ja koko kylpyhuone) saattaa jäädä melko öljyiseksi, joten varo liukastumista.

Itse keittiön raaka-aineista tehdyt kuorinnat sopivat hyvin myös vauva- ja lapsiperheisiin, sillä ne eivät sisällä ylimääräisiä kemikaaleja ja eivät ole haitallisia tai myrkyllisiä, jos ainetta pääsisikin lapsen suuhun. Eteerisiä öljyjä ei tosin Suomessa suositella sisäiseen käyttöön, vaikka ulkomailla niitä käytetään myös elintarvikkeissa ja ruoanlaitossa. Mutta silti ne ovat turvallisempi vaihtoehto kuin teolliset kemikaalit kaupan kuorinta-aineissa.

Voikukan juurten kerääminen ja käyttö

Nyt on osassa maata vielä oivallinen aika kerätä voikukan juuria. Ne ovat monikäyttöisempiä kuin uskotkaan! Monelle voikukka on yksi ...